fbpx
Bändi esiintyy lavalla

Joensuun konservatorio

Tarjottimella klasaria, poppia ja kamua! Joensuun konservatoriossa voit opiskella muusikoksi taidemusiikin, pop/jazz-musiikin tai kansanmusiikin linjoilla.

Olipa instrumenttisi piano, sello tai sähkökitara, voit opiskella myös linjarajojen yli. Omien valintojesi kautta voit laajentaa omaa osaamistasi vaikkapa säveltämisen, sovittamisen tai esiintymistaidon osalta.

Vahvaa perusosaamista musiikin alalle

Muusikko-opinnot painottuvat musiikilliseen tekemiseen: solistiset ja erilaiset yhtyeopinnot jatkuvat läpi opintoajan. Opintotarjottimemme on nykyaikainen ja kattava. Voit keskittyä musiikkiopintoihin, kehittää persoonallista ilmaisutaitoasi ja työskennellä musiikin rautaisten ammattilaisten kanssa.

Työelämätaidot pitävät sisällään tietoja ja taitoja niin yrittäjyydestä, tekijänoikeuksista kuin konsertin järjestämisestä. Musiikin hahmotusaineet vahvistavat erilaisten musiikkityylien ymmärtämistä, tulkintaa ja historiallista ulottuvuutta.

Ammattitaitoinen ja pätevä opettajistomme osaa ohjata sinua opinnoissasi ja vielä edemmäksikin. Meiltä on hyvä ponnistaa korkea-asteen opintoihin tai vaikkapa ulkomaille.

Meillä voit opiskella myös ammatillisella linjalla ja lukiossa yhtäaikaa ja suorittaa joko kaksois- tai kolmoistutkinnon. Lisätietoja saat oppilaitoksestamme. 

Aktiivinen osa Joensuun musiikkielämää

Muusikkokoulutus näkyy ja kuuluu maakunnassamme. Teemme yhteistyötä mm. kaupunginorkesterin, Joensuun Popmuusikot ry:n, Karelia amk:n, Itä-Suomen yliopiston, Oopperayhdistyksen ja muiden alan toimijoiden kanssa.

Kansainvälisyyttä

Konservatorio on aktiivisesti mukana kansainvälisissä hankkeissa. Opiskelijoilla ja henkilökunnalla on mahdollisuus lähteä vaihtoon vaikkapa Madeiralle.

Esimerkiksi Music without Frontiers 3 -hankkeen kumppaneina ovat toimineet Helsingin Konservatorio, Lahden konservatorio, Madeiran konservatorio, Toledon konservatorio ja Karol Szymanowski -musiikkikoulu Varsovasta.

Oppilaitoksen verkkosivu ➤