Tanssialan ammatillinen perustutkinto
Liiton jäsenoppilaitoksista Tampereen konservatoriossa ja Ammattiopisto Livessä voi opiskella tanssialan ammatillisen perustutkinnon.
Liiton jäsenoppilaitoksista kahdessa voi opiskella lisäksi tanssialan ammatillisessa koulutuksessa. Lisäksi osa jäsenoppilaitoksista tarjoaa tanssin taiteen perusopetusta.
Suuri osa tanssijoista työskentelee freelancereina ja työtehtävät ovat yleensä produktiokohtaisia kiinnityksiä eri teattereihin tai muihin projekteihin.
Tanssija voi työskennellä esimerkiksi tanssi- ja musiikkiteatterissa, tanssiryhmässä, elokuvissa, televisiossa tai viihde- ja mainosteollisuudessa. Vakituisia työpaikkoja tarjoavat esimerkiksi tanssiteatterit ja Suomen Kansallisbaletti.
Tutkinnon rakenne
Tanssialan perustutkinnon laajuus on 180 osaamispistettä ja se suoritetaan yleensä kahdessa tai kolmessa vuodessa. Tutkinnon opinnot muodostuvat ammatillisista ja yhteisistä tutkinnon osista.
Tanssialan ammatillinen perustutkinto sisältää
- Ammatilliset tutkinnon osat, 145 osaamispistettä
- Yhteisiä tutkinnon osat, 35 osaamispistettä
Tanssialan perustutkinnon tutkintonimike on tanssija. Opiskelija voi suuntautua esimerkiksi balettiin, showtanssin, nykytanssiin, kansantanssiin tai jazz- ja populaaritanssiin.
Tanssialan perustutkinnon suorittanut voi hakeutua joko suoraan työelämään tai jatkamaan opintoja ammattikorkeakouluihin tai yliopistoihin, esimerkiksi tanssinopettajakoulutukseen tai Taideyliopiston Teatterikorkeakouluun.

Hakeutuminen koulutukseen
Toisen asteen ammatilliseen koulutukseen voi hakea joko keväisin yhteishaussa tai jatkuvan haun kautta suoraan oppilaitoksiin. Jatkuvasta hausta voi kysyä lisää suoraan oppilaitoksista. Aiempi tanssiharrastus on yleensä edellytys koulutukseen pääsylle.
Keväästä 2022 alkaen perusopetuksen jälkeisen koulutuksen yhteishaku on tarkoitettu peruskoulun päättäville tai sen jo päättäneille hakijoille, jotka eivät ole perusopetuksen jälkeen suorittaneet ammatillista tutkintoa, lukion oppimäärää tai korkeakoulututkintoa.
Lisätietoa
Lisätietoa tanssin ammatillisesta perustutkinnosta saat suoraan oppilaitoksista tai esimerkiksi alla olevilta sivuilta.
- Yhteishaku: Opintopolku
- ePerusteet: Tanssin perustutkinto (alk 1.8.2022)
- Tanssin tiedotuskeskus: Tanssin tietopaketti