fbpx

Yleisötapahtumat avattava samaan tahtiin muun yhteiskunnan kanssa

Yleisötapahtumat avattava samaan tahtiin muun yhteiskunnan kanssa

Julkilausuma I Tiedote 26.5.2021

Yli viisikymmentä järjestöä vaatii epätasa-arvoisen kohtelun lopettamista ja peräänkuluttaa poliittista tahtoa ratkaisujen löytämiseksi.

Kulttuuri-, urheilu- ja tapahtuma-ala on ottanut tänään laajassa rintamassa julkisesti kantaa yleisötilaisuuksien kohteluun. Myös Suomen konservatorioliitto on mukana tukemassa kannanottoa.

  • Me haluamme oikeudenmukaisuutta ja ratkaisuja. Jo yli vuoden ajan jatkuneet rajoitukset ovat tarkoittaneet satojentuhansien ammattilaisten töiden loppumista. Samalla myös tapahtumien yleisöt ovat vailla kohtaamisia ja yhteisiä elämyksiä, vaikka näin ei tarvitsisi olla. Kun muu Suomi avautuu, miksi yleisötapahtumat joutuvat yhä toimimaan erilaisilla pelisäännöillä, kysyy LiveFIN ry:n toiminnanjohtaja Jenna Lahtinen.

Järjestöjen yhteisen näkemyksen mukaan yleisötilaisuuksiin kohdistuvien rajoitusten välttämättömyysperusteet ovat puutteellisia, eivätkä rajoitukset ole olleet tarkkarajaisia. Yleisötilaisuuksiin liittyviä linjauksia ja päätöksiä tehdään liian myöhään ja lyhytkestoisesti – edelleen esimerkiksi odotetaan tietoa tapahtumien järjestämisen ehdoista kesäkuulle.

  • Meillä on jo olemassa tutkimukseen perustuvaa näyttöä siitä, että esimerkiksi ilmanvaihdolla, kasvomaskien käytöllä ja yleisöjen sijoittelulla on merkitystä terveysturvallisuuden toteutumisessa. Kuitenkaan näitä asioita ei ole otettu huomioon hallituksen linjauksissa, vaan on valittu tie, jossa yleisötilaisuuksia rajoitetaan edelleen hyvin laajasti ja voimakkaasti, kertoo johtaja Kati Kuusisto Tapahtumateollisuudesta. 
  • Ymmärrämme hyvin sen, että epidemiakehitys voi välillä yllättää ja rajoituspäätöksiä joudutaan tällöin mahdollisesti muuttamaan nopeastikin. Nyt on kuitenkin kyse siitä, että kokonaisilta toimialoilta puuttuu pitkän ajan näkymä ja varmuus siitä millaisilla reunaehdoilla voidaan toimia. Poliittisten päättäjien on nyt nopeasti luotava selkeä ja riittävän pitkäkestoinen näkymä siitä, kuinka tapahtumat voivat jälleen toimia normaalisti, vaatii toiminnanjohtaja Kaisa Rönkkö Music Finlandista.

Lisätiedot:

Jenna Lahtinen, toiminnanjohtaja, LiveFIN ry, jenna.lahtinen@livefin.fi, 050 376 3767
Kaisa Rönkkö, toiminnanjohtaja, Music Finland ry, kaisa.ronkko@musicfinland.fi, 040 8674216
Maria Sahlstedt, johtaja/vaikuttaminen, Tapahtumateollisuus ry, maria.sahlstedt@tapahtumateollisuus.fi 
040 147 0693

Kulttuuri-, urheilu- ja tapahtuma-alan yhteisen kannanoton ovat allekirjoittaneet seuraavat järjestöt:

AKK Sports Oy / Rally Finland                              
Finland Festivals                                                        
Finlands svenska författareförening                           
Forum Artis                                                                           
Frame Contemporary Art Finland                                
Gramex                                                                                   
IndieCo                                                                                   
Jääkiekon SM-liiga                                                    
Kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö KULTA
LiveFIN                                                                                    
LYHTY Luovan työn tekijät ja yrittäjät                         
Manager’s Forum Finland (MMF)                                 
Messu- ja tapahtumajärjestäjät                                    
Music Finland                                                                      
Musiikin edistämissäätiö                                       
Musiikkituottajat – IFPI Finland                                      
Muusikkojen liitto                                                    
Näyttelijäliitto                                                            
ProBasket                                                                              
Sirkuksen tiedotuskeskus                                      
SOA Suomen Ohjelmatoimistot ja Agentit                
Sulasol                                                                                    
Suomen elokuvaohjaajaliitto SELO                              
Suomen Filmikamari                                               
Suomen Hippos                                                         
Suomen Jazzliitto
Suomen kansallisooppera ja -baletti                           
Suomen Kirjailijaliitto                                              
Suomen konservatorioliitto                                 
Suomen Kulttuuritalot                                            
Suomen Kuntaliitto                                                  
Suomen Musiikintekijät                                         
Suomen Musiikkikustantajat                               
Suomen musiikkineuvosto                                    
Suomen musiikkioppilaitosten liitto                            
Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat
Suomen Olympiakomitea                                      
Suomen Palloliitto                                                    
Suomen Sinfoniaorkesterit                                   
Suomen Säveltäjät                                                   
Suomen Taiteilijaseura                                           
Suomen Teatterit                                                     
Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU
Taideyliopisto                                                                      
Tanssin tiedotuskeskus                                          
Tapahtumateollisuus                                              
Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto Teme           
Teatterikeskus                                                           
Teatterin tiedotuskeskus TINFO                                    
Teosto                                                                                     
Työväen Näyttämöiden Liitto                                        
Veikkausliiga