Musiikkialan koulutusjatkumot – Kooste Musiikin opintopolut -hankkeen keskeisistä tuloksista

Suomen konservatorioliitto ja Suomen musiikkioppilaitosten liitto ovat tuottaneet koosteen Musiikin opintopolut -hankkeen päähuomioista. Tuloksista nousee esiin taiteen perusopetuksen vahva rooli ammattiin opiskelevien taustoissa sekä tarve opintojen ohjauksen kehittämiselle.

Musiikin opintopolut -hankkeen toteutti Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore vuosina 2021-2022 opetus- ja kulttuuriministeriön rahoituksella. Tutkimushanke toteutettiin yhteistyössä Suomen musiikkioppilaitosten liiton ja Suomen konservatorioliiton kanssa. Hankkeen aikana toteutettiin useita kyselyitä musiikkialan oppilaille ja opiskelijoille. Yhteensä hankkeessa oli mukana kaikkiaan 1441 vastaajan näkökulmat.

Suomen konservatorioliitto ja Suomen musiikkioppilaitosten liitto tuottivat hankkeen keskeisistä tuloksista koosteen, josta selviää hankkeen keskeisimpiä tuloksia musiikkialan koulutusjatkumoiden rakentumisesta.

Painopiste koosteessa on taiteen perusopetuksen sekä musiikkialan ammatillisesta koulutuksesta valmistuneiden kyselyissä. Lisäksi mukana on huomioita korkea-asteen opiskelijoiden kyselyistä.

Vastausten perusteella taiteen perusopetuksella on merkittävä rooli ammattiin pyrkivien taustoissa. Ammatillisesta koulutuksesta valmistuneista 78 % on opiskellut taiteen perusopetuksessa, ammattikorkeakouluopiskelijoista 70 % ja Taideyliopiston Sibelius-Akatemian ja sen nuorisokoulutuksen opiskelijoista 90 %.

Musiikkialan ammatillisesta koulutuksesta valmistuneet sijoittuvat yleisesti hyvin jatko-opintoihin. Valmistuneista noin 65 % siirtyy jatko-opintoihin korkea-asteelle joko musiikki- ja taidealalle tai muun alan opintoihin. Musiikki- ja taidealan korkea-asteen opintoihin edenneistä 55,4 % oli saanut opiskelupaikan ammattikorkeakoulussa, 20,7 % Taideyliopistosta, 8,6 % muista yliopistoista (esim. musiikkitiede tai -kasvatus) tai ulkomailta 9,1 %.

Kaiken kaikkiaan Musiikin opintopolut -hanke tuo esiin oppilaiden ja opiskelijoiden tarpeen opintojen ohjauksen kehittämiselle. Epätietoisuus sekä taiteen perusopetuksen järjestelmästä sekä erilaisista opintopolkuvaihtoehdoista on huomattavaa.

Tutustu koosteesteen: Musiikkialan koulutusjatkumot (pdf)

Tutustu Musiikin opintopolut -raporttiin

Tiedote Cuporen verkkosivuilla 16.2.2023

Lisätietoja:

Toiminnanjohtaja Taija Lähdetie, puh. 050 329 6009, taija.lahdetie@konservatorioliitto.fi
Va. toiminnanjohtaja Sanna Saarinen, puh. +358 45 7877 1787, sanna.saarinen@musicedu.fi

Lue myös

Kuntavaalit 2025 – Taiteen perusopetus ja kulttuurialan ammatillinen koulutus vahvistavat kunnan elinvoimaa ja kuntalaisten hyvinvointia

Taideoppilaitokset tuovat kuntaan osaamista ja työpaikkoja ja vahvistavat kunnan säilymistä houkuttelevana asuinpaikkana perheille. Panostaminen taiteen

Lue lisää

Luovuutta politiikkaan -kampanja kutsuu poliitikot oppilaitoksiin jo kolmatta kertaa

Valtakunnallinen Luovuutta politiikkaan -kampanja järjestetään 3.-9.2.2025. Kampanja lisää tietoisuutta taiteen perusopetuksesta ja taidealan toiseen asteen

Lue lisää