Juhlavuoden kunniaksi joukko Konservatorioliiton entisiä ja nykyisiä hallituksen jäseniä, toiminnanjohtajia sekä kollegion jäseniä muistelee huippuhetkiä ja haastavia paikkoja liiton matkan varrelta.
Mitkä hetket ovat jääneet erityisesti mieleen? Millaiset tilanteet ovat haastaneet konservatorioiden ja liiton toimintaympäristöä? Entä mitä kaikkea ei voi lukea liiton pöytäkirjoista?
Maakunnalliset soittimet -hanke – tunnustus konservatorioiden työlle
Taidehistorioitsija ja yhteiskuntatieteilijä Minna-Marika Lindström, Helsingin Konservatorion emeritarehtori Rea Warme-Korpinen sekä Pop & Jazz Konservatorion rehtori Janne Murto ovat olleet aktiivisesti mukana liiton toiminnassa vuosien varrella: Lindström toiminnanjohtajana, Warme-Korpinen kollegiossa ja hallituksessa sekä Murto hallituksen puheenjohtajana.
Kolmikko muistelee kiitollisena Suomen Kulttuurirahaston (SKR) Maakunnalliset soittimet -hanketta, jonka toteuttamisesta SKR teki sopimuksen Konservatorioliiton kanssa vuonna 2005. Konservatorioliitto vastasi lainaustoiminnan valtakunnallisesta organisoinnista ja koordinoinnista jäsenoppilaitostensa kautta.
Hankkeessa SKR lahjoitti eri maakuntiin varat hankkia tai tilata korkeatasoisia lainasoittimia, jotta laadukkaita instrumentteja saataisiin tasapuolisemmin eri alueiden musiikkialan opiskelijoiden ja ammattimuusikoiden käyttöön. Hanke oli samalla tunnustus konservatorioiden työlle. Warme-Korpinen kertoo, että konservatoriot saivat myös nostetta ja näkyvyyttä hankkeen kautta. Lisäksi hankkeen johdannaisvaikutuksina luotiin työtä suomalaisille soitinrakentajille.
– Yksi huippuhetkistä oli se, kun olin muiden konservatorioiden rehtoreiden kanssa frakki päällä Finlandia-talon lavalla vastaanottamassa Suomen kulttuurirahaston miljoonan euron soitinlahjoitusta Konservatorioliitolle ja sen jäsenille, Murto kiteyttää.
– Alueelliset soitintoimikunnat vastasivat soitinhankintojen suunnittelusta ja soitinten lainaamisesta kullakin alueella toimiville muusikoille ja musiikinopiskelijoille. Vuonna 2014 Suomen Kulttuurirahasto lahjoitti suurimman osan kokoelman soittimista konservatorioille, ja lainaustoiminta jatkuu edelleen, Warme-Korpinen kertoo.
Yhteiset projektit ja laatuhankkeet kehittämistyön innoittajina
Vuosikymmenten varrella Konservatorioliitto on koonnut jäsenoppilaitoksiaan yhteen monenlaisiin tilaisuuksiin. Toiminnanjohtajana vuosina 2001–2007 työskennellyt Minna-Marika Lindström kuvailee tyytyväisenä Helsingissä järjestettyä WorldSkills Helsinki 2005 -kilpailua.
– Kyseessä oli Pop & Jazz Konservatorion, konservatorioverkoston ja liiton yhteinen suurprojekti, kun tuotimme esityksiä suuren kansainvälisen tapahtuman avajaisiin ja päättäjäisiin. Musiikkialan ammatilliselle koulutukselle saatiin uudenlaista yhteistä tekemistä ja myös näkyvyyttä, Lindström kertoo. Mukana projektissa oli lähes 300 ammatillisen koulutuksen soittajaa yhdeksästä oppilaitoksesta. Ammattitaidon MM-kilpailuun osallistui kaikkiaan noin 700 nuorta eri puolilta maailmaa ja lähes 120 000 katsojaa.
Konservatorioliiton toiminta ei rajoitu ainoastaan rehtorikollegion, nykyisin kollegion toimintaan. Yhtenä huippuhetkenä Lindströmin mainitsee Sibelius-Akatemian kanssa 2000-luvun alussa toteutetun täydennyskoulutushankkeen konservatorioiden opettajille. Tämä oli uusi, merkittävä kokonaisuus, jonka myötä muukin henkilöstö sai laajemman mahdollisuuden olla mukana liiton toiminnassa. Turun konservatorion rehtori ja liiton hallituksen puheenjohtaja Juha Järvinen korostaa, että verkostoja on muodostunut myös jäsenoppilaitosten talouspäälliköiden, opintohallinnon sekä erityisopettajien välille.
Joidenkin myöhäisempienkin hankkeiden kautta on niin ikään kehitetty opettajien yhteyttä ja osallistumista. Esimerkkinä tästä on Opettaja personal traineriksi -laatuhanke vuonna 2018, jossa tuotettiin muun muassa vertaiskouluttajapankki.
Myös Konservatorioliiton entinen toiminnanjohtaja Ranja Purma korostaa konservatorioiden yhteisten laatuhankkeiden merkitystä. Niistä ensimmäinen oli Laatua lavalla, jota koordinoi Janne Murto Pop & Jazz Konservatoriosta. Hankeyhteistyö jatkui tämän jälkeen usean hankkeen sarjana, joita koordinoi Turun konservatoriossa työskennellyt Ulrika Kauniskangas. Laatuhankkeet toteutuivat vuosina 2013 sekä 2016–2018.
Pikanttina tähtihetkenä Purma muistelee konservatorioiden esitystä Opetushallituksen laatuhankkeiden päätösseminaarissa 2017. “Laatu-Oskari-gaalaksi” nimettyä esitystä juonsivat Jukka Lempilampi (Markus Utrio) ja Baba Blubeck (Ulrika Kauniskangas). Rehtoreita ja päälliköitä esiintyi gaalassa kuvitteellisina laatuhahmoina, ja toimipa esiintyjäkaartissa myös yksi kollegion pianisteista Otto Korhonen.
– Saatiin oma porukka irrottelemaan, toki tiukasti laatuasian piirissä, Purma naurahtaa.
Ammattikorkeakoulu-uudistus haastoi liittoa 1990-luvulla
Koulutuksen kehittäminen ja alan edunvalvonta eivät ole neljän vuosikymmenen aikana olleet pelkkää juhlaa. Muutokset ovat tuoneet mukanaan myös epävarmuutta, ristiriitoja ja tilanteita, joissa konservatorioiden tulevaisuus on ollut aidosti vaakalaudalla.
Esimerkiksi 1990-luvulla monivaiheinen ammattikorkeakoulu-uudistus aiheutti paljon keskustelua.
– 1990-luvulla ammattikorkeakouluhanketta alettiin viemään eteenpäin. Ministeriö asetti konservatorioiden rationalisointityöryhmän, ja ilmoitti lähtöajatuksen olevan, että ammattikorkeakouluasteelle siirtyisi vain muutama konservatorio. Muut jäisivät tekemään nuorisoasteen koulutusta, joka siihen aikaan oli toinen aallonharjalla ollut asia. Tämä aiheutti hankalan tilanteen konservatorioille, kun jouduimme tavallaan kilpasille keskenään. Alettiin puuhata konservatorioiden yhteistä ammattikorkeakoulua, jota pidettiin kiinnostavana ja musiikkikoulutuksen kannalta jopa ihanteellisena mallina. Se ei kuitenkaan koskaan saanut kunnolla ilmaa siipiensä alle, sillä ministeriö pyrki monialaisiin ammattikorkeakouluihin. Lisäksi osalla konservatorioista keskustelut liittymisestä paikalliseen ammattikorkeakouluhankkeeseen olivat jo pitkällä, eikä yhteistä rintamaa lähteä ajamaan asiaa ministeriön suuntaan löytynyt, entinen hallituksen puheenjohtaja Eero Pulkkinen kertoo.
Lopulta perinteiset konservatoriot ja ammattikorkeakoulujen musiikin koulutusohjelmat erkaantuivat toisistaan. Opettajilla saattoi aluksi olla opetusvelvollisuus molemmille koulutusasteilla, mutta lopullinen jako tuli selväksi 2000-luvun alussa. Musiikki- ja tanssialan ammatillinen peruskoulutus jatkoi oman identiteettinsä etsimistä ja vakiinnuttamista.
Toimintaympäristön muutokset uudistavat koulutusta
Ammatillisen koulutuksen toimintaympäristö on vuosien 1986–2026 välillä muuttunut useaan otteeseen: koulutuksen sisältö ja koulutuksen järjestäjien asema on ollut turbulenssissa. Myös rahoituksen perusteet ovat päivittyneet.
Opetusministeriö käynnisti ammatillisen koulutuksen järjestäjäverkon kokoamisen vauhdittamishankkeen vuonna 2006 yhteistyössä koulutuksen järjestäjien kanssa. Uudistuksella pyrittiin vastaamaan ikäluokkien pienenemiseen, säästöpaineisiin ja työelämän muuttuviin osaamistarpeisiin.
Pienten, usein yksittäisten kuntien ylläpitämien ammattiopistojen tilalle haluttiin luoda laajempia alueellisia koulutuksen järjestäjiä. Monista erillisistä ammatillisista oppilaitoksista muodostettiin suuria alueellisia ammattiopistoja, ja koulutuksen järjestäjien määrä väheni merkittävästi. Itsenäisten ammatillisen koulutuksen järjestäjien määrä putosi useasta sadasta vähitellen nykyiseen reiluun 130 järjestäjään.
Suurten rakenteellisten muutosten keskellä ratkaisut, jotka ovat palvelleet monia suuria koulutusaloja, ovat voineet edellyttää musiikki- ja tanssialan koulutuksen järjestäjiltä sinnikästä sopeutumista ja toimintatapojen muokkaamista. Samalla on ollut tärkeää tuoda alan erityispiirteet näkyviin uudistusten eri vaiheissa ja varmistaa niiden huomioiminen koulutuksen kehittämisessä.
– Hankalimmat paikat tulivat ammatillisen koulutuksen toimintaympäristöjen muutoksesta ja konservatorioiden paikan vakiinnuttamisesta. Musiikki- ja tanssialan erityispiirteet piti nostaa mukaan poliittisiin keskusteluihin. Koetinkivi oli konservatorioiden maailman ja erityispiirteiden avaaminen sekä esimerkiksi sen sanoittaminen, miten taiteen perusopetus ja ammatillinen koulutus ovat yhdessä vahva yksikkö. Viestimme oli, ettei koulutuksen järjestäjiä pidä pakottaa johonkin tiettyyn muottiin, vaan jokainen koulutuksen järjestäjä itse arvioi, mikä on sille parasta ja mikä toimii, Minna-Marika Lindström muistelee toiminnanjohtajakautensa työkenttää 2000-luvun alussa.
Pitkäjänteinen vaikuttamistyö on omalta osaltaan edistänyt viestin vakiintumista koulutuspoliittiseen keskusteluun. Esimerkiksi opetus- ja kulttuuriministeriön kielenkäytössä on yleistynyt ilmaus ”järjestäjätyypistä riippumaton”. Se kuvastaa ajattelutapaa, jossa koulutuksen järjestäjiä ei aseteta keskenään etusijajärjestykseen niiden organisatorisen muodon perusteella, olipa kyseessä koulutuskuntayhtymä, kunta, yksityinen koulutuksen järjestäjä tai säätiö.
Koulutuksen sisältöjen ja arvioinnin näkökulmasta ammatillinen koulutus on siirtynyt vuosikymmenten varrella oppilaitos- ja opetusaikakeskeisestä järjestelmästä kohti työelämälähtöistä ja osaamisperustaista koulutusta.
– Musiikki- ja tanssialan toimintakulttuuri on omanlaisensa. Täytyy tarkastella, keskitytäänkö oppilaitoksen perustehtävään, ja pystyykö sisäinen uudistumiskyky reagoimaan oikeassa suhteessa ulkoisten olosuhteiden edellyttämiin muutoksiin, kadottamatta otetta asian ytimestä, Tampereen konservatorion emeritusrehtori Sampsa Konttinen täsmentää.
Tiedonhankintaa koulutuksen kehittämisen tueksi
Konservatorioliitto on tuottanut vuosien varrella myös tutkimuksia ja selvityksiä esimerkiksi valmistuneiden sijoittumisesta työelämään ja jatko-opintoihin. Selvitykset antavat osaltaan suuntaa myös koulutuksen kehittämiseen: mitä osaamista koulutuksen sisällöissä pitää milloinkin painottaa ja mitä voi mahdollisesti vähentää.
Entinen puheenjohtaja Eero Pulkkinen muistelee, että 2000-luvulla ilmassa oli kovien leikkauksien uhkaa. Yksi keinoista osoittaa musiikki- ja tanssialojen merkityksellisyyttä oli näyttää päättäjille, miten alalta valmistuneet sijoittuvat.
Liiton toiminnanjohtajana 2010-luvulla toiminut Ranja Purma nimeää ensimmäisen sijoittumisselvityksen Kyllä hyvät aina töitä saa (2012) yhdeksi henkilökohtaisista huippuhetkistään. Selvitysten sarja sai jatkoa Purman toimittamalla julkaisulla Plussana tanssitaito (2017). Liitto on jatkanut selvityksiä myös Purman kauden jälkeen. Vuosina 2021–2022 tuotettiin yhteistyössä Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cuporen ja Suomen musiikkioppilaitosten liiton kanssa Musiikin opintopolut -hanke. Opetus- ja kulttuuriministeriö tuki selvitysten tuottamista. Tuorein urapolkukatsaus julkaistaan loppuvuodesta 2026.
Konservatoriot olivat opiskelijavalinnoissa edelläkävijöitä jo 1990-luvulla, sillä pääsykokeet järjestettiin tuolloin pitkälti valtakunnallisena yhteistyönä, kertoo Harri Pellikka. Liiton rehtorikollegio vastasi pääsykoetehtävien valinnasta, kokeissa käytettiin valtakunnallisia lautakuntia ja opiskelijavalinnat toteutettiin oppilaitosten yhteistyönä.
Yhteinen valintakoemalli oli käytössä aikansa, kunnes oppilaitokset siirtyivät valitsemaan opiskelijansa itsenäisesti. Musiikki- ja tanssialan omat opiskelijavalintakäytännöt eivät kuitenkaan ole aina sopineet saumattomasti valtakunnallisiin valintamalleihin. Yksi esimerkki tästä on yhteishakuun sisältyvä todistusvalinta. Yhteishaun eri uudistusvaiheissa onkin tarvittu vahvaa asiantuntemusta musiikki- ja tanssialan erityispiirteistä.
Vaikuttamistyön ansiosta alan erityispiirteet on saatu huomioiduksi valtakunnallisessa opiskelijavalintajärjestelmässä ja sitä ohjaavassa lainsäädännössä. Näin on varmistettu, että oppilaitoksilla on edelleen mahdollisuus valita opiskelijansa alan osaamisvaatimuksia vastaavilla pääsy- ja soveltuvuuskokeilla.
Ammatillisen koulutuksen reformi muuttaa toimialaa
Hallituksen puheenjohtaja Juha Järvinen kertoo, kuinka vuosien 2015–2019 Sipilän hallituksen uudistusten alussa jännitti etukäteen. Alkamassa oli hallitusohjelman mukainen ammatillisen koulutuksen reformi. Järvinen toimi Suomen konservatorioliiton edustajana ammatillisen koulutuksen reformin seurantaryhmässä ja työ jatkui läpi koko hallituskauden.
– Se oli lopulta myönteinen kokemus ja varmaan oli hyötyä siitä, että Konservatorioliitto oli aktiivisesti ryhmissä. Saimme äänemme kuuluviin sitä kautta ja omia huoliamme kerrottua. Monissa kohdin niitä otettiin myös huomioon. Tuli iso rahoitusuudistus, suoriteperusteisuus ja muita rahoituselementtejä, mutta musiikki- ja tanssialan koulutus selvisi suhteellisen pienin kolhuin, Järvinen toteaa.
Entinen rehtori-toimitusjohtaja Rea Warme-Korpinen toteaa, että rahoituksen uudistaminen on aina oppilaitoksille haastava tilanne.
– Vuoden 2018 alussa voimaan tullut ammatillisen koulutuksen reformi oli yksi tiukimmista paikoista, niin moni asia oli muutoksessa yhtä aikaa. Muutostahti on myös tihentynyt vuosien varrella. Hattua nostan liiton puheenjohtajana toimineille.
Vaalitut ja päivittyvät perinteet
Kuopion konservatorion emeritarehtori Anna-Elina Lavaste muistelee, että kulttuurimurrokset ja sukupolvien väliset erot näkyivät myös kollegion yhteisössä. Muutosta oli ilmassa niin ikään vuosituhannen vaihteessa, jolloin myös Janne Murto liittyi rehtorikollegioon.
– Kun tulin uutena rehtorina konservatorion rehtorikollegioon, minulla oli pitkä tukka ja farkut päällä. Helsingin konservatorion rehtori Jukka Kuha ja Turun konservatorion rehtori Matti Soini olivat tummat puvut päällä ja rusetit kaulassa. Siinä kulttuurit todella kohtasivat.
Lavaste korostaa, että yhteinen sävel on kuitenkin löytynyt kollegoiden välille myös mullistusten keskellä, ja keskinäisestä yhteistyöstä on muodostunut liiton suurimpia voimavaroja.
Konservatorioliiton syys- ja kevätpäivät on alusta lähtien pidetty vuoroin eri konservatorioiden paikkakunnilla, ja näistä onkin tullut hieno ja yhteistyötä avartava perinne. Samalla tutustutaan eri paikkakuntien käytäntöihin, oppimisympäristöihin, ihmisiin sekä opitaan toisiltaan hyviä käytänteitä. Vierailuperinne jatkuu edelleen.
Rehtorikollegioon alettiin 2000-luvulla kutsua mukaan muitakin kuin vain rehtoreita, ja mukaan osallistuvien ammattinimikkeet muuttuivat yhä kirjavammiksi. Samalla yhteistyöfoorumin nimi lyheni kollegioksi.
Musiikkikoulutuksen alalla työurat voivat olla saman oppilaitoksen palveluksessa useiden vuosikymmenien pituisia. Liiton hallituksen puheenjohtaja Juha Järvinen pitääkin yhtenä tehtävänsä hienoimmista puolista sitä, että hän päässyt osallistumaan jäsenoppilaitosten juhlavuosiin ja huomioimaan niiden henkilöstön tekemää pitkäjänteistä työtä.
– Konservatorioliiton valtakunnallinen asema tuo juhliin oman erityisen merkityksensä. On ollut hienoa päästä jakamaan liiton myöntämiä ansiomerkkejä ja jopa kunniamerkkejä oppilaitosten henkilökunnalle. Saajien ilmeistä ja silmäkulmista on voinut päätellä, että tunnustukset ovat olleet heille aidosti merkityksellisiä, Järvinen kertoo.
Konservatorioiden kansainvälisyyttä kehittämässä
Nykyisin Helsingin Konservatorion kiinteistö- ja palvelupäällikkönä työskentelevä Harri Pellikka työskenteli 1990–luvulla liiton kansainvälisten asioiden koordinaattorina ja vuonna 1996 hänestä tuli liiton ensimmäinen toiminnanjohtaja. Pellikka muistelee kansainvälisyysasioiden alkuaskelia:
– Kansainvälistämisessä tärkein hanke oli eurooppalaisten vaihto-ohjelmapartnereiden identifiointi liiton jäsenille. Tähän liittyi sen ajan digihanke eli konservatorioiden ammatillista koulutusta esittelevän englanninkielisen VHS-esittelyvideon The Land of a Thousand Sounds teettäminen ja lähettäminen eurooppalaisiin konservatorioihin ja musiikkiakatemioihin. Kontakteja luotiin myös paikan päällä Brittein saarilla. Hankkeen myötä löytyi useita vaihto-ohjelmapartnereita ja yhteistyösuhteet periytyivät aikanaan ammattikorkeakouluille. Pohjoismaisella tasolla konservatorioille saatiin avattua pääsy Nordplus-ohjelmaan. Ensimmäiset suomalaiset vaihdokit lähtivät skandinaavisiin musiikkikorkeakouluihin lukuvuodeksi 1995–1996.
Konservatoriot ovat myös oppilaitoksina tehneet paljon kansainvälistä yhteistyötä pienissä verkostoissa, opiskelija- ja asiantuntijaliikkuvuusjaksojen, opiskelijaorkesterimatkojen ja muunlaisten vierailujen muodossa.
Mitä haastavista hetkistä opittiin?
Vaikeuksista ja virheistä oppii ihminen ja toki myös organisaatio. Liiton entinen toiminnanjohtaja Ranja Purma sanoo haasteiden keskellä käytyjen kamppailujen tuoneen myös uudenlaista yhtenäisyyttä kollegion piiriin.
– Ilmapiiri tuli vähitellen avoimemmaksi ja ruvettiin enemmän puhumaan yhteisistä haasteista ja miettimään sitä, miten parhaiten selvittäisiin yhdessä toimien. Ihmiset myös vaihtuivat ja tuli uudenlaista keskustelukulttuuria. Janne Murron puheenjohtajakaudella päästiin tässäkin hyvään draiviin, hän kertoo.
– Käynnistimme myös koulutusasteiden välisen yhteistyön. Nykyisen Musiikkikoulutuksen visio 2030 -kokonaisuuden työstäminen alkoi yhteisenä yhteistyöfoorumina, joka loi pohjan eri koulutusasteiden välisen yhteistyön rakentumiselle, Purma jatkaa.
Pienistä aluista yhteistyö on jatkunut ja kehittynyt laajemmaksi. Nykyisessä koulutusasteiden välisessä Musiikkikoulutuksen visio 2030 -työssä Konservatorioliitolla on koordinoiva rooli. Yhteistyön kautta on saatu myös aikaan kaksi huomattavaa hankerahoitusta Jane ja Aatos Erkon säätiöltä Musiikkiala kohti 2030 -lukua: Tulevaisuuskestävä oppilaitoskulttuuri -hankkeisiin vuosille 2024–2029.
Ystävät ja kollegat työn tukena
Konservatorioliiton jäsenorganisaatioiden tiivis yhteistyö on aina tuottanut myös hyviä kollegoja. Moni haastateltava nosti huippuhetkenä esiin konservatorioyhteisön tuen.
– Näin jälkikäteen tuntuu siltä, että omat lähes seitsemän vuotta liitossa olivat jokaisena hetkenä ihan huippua. Parempia esihenkilöitä kuin liiton puheenjohtajina aikani toimineet Jukka Kuha, Matti Soini ja Eero Pulkkinen en olisi voinut toivoa. Sain olla käytännössä oppilaitoshallinnon ja viisauden monipuolisella mestarikurssilla koko pestini ajan, ensimmäisenä toiminnanjohtajana toiminut Harri Pellikka kiteyttää.
Niin ikään toiminnanjohtajana työskennelleen Minna-Marika Lindströmin mukaan huippuhetkiä arjessa olivat liiton kokoukset, hallitus, kollegio ja työryhmät, joissa asioita vietiin eteenpäin.
– Kaikki olivat niin sitoutuneita, innostuneita ja näkemyksellisiä. Sellaisten ihmisten kanssa on ilo tehdä töitä, hän muistelee.
Anna-Elina Lavaste kertoo, että rehtorikollegio oli hänelle todellinen konservatoriojohtamisen korkeakoulu siinä vaiheessa, kun hänen tuoreena konservatorion rehtorina oli yritettävä ymmärtää suurta 2000-luvun rakennemuutosta, jota ammattikorkeakoulujen tulo musiikkikoulutuksen kentälle merkitsi. Muutokset olivat suuria, ja ilma täynnä epätietoisuutta ja kysymyksiä. Ilman kollegion apua ja viisautta siitä olisi ollut mahdotonta selviytyä.
Nykyään Sibelius-Akatemian kehittämispalveluissa asiantuntijana työskentelevä Ranja Purma toimi Konservatorioliiton toiminnanjohtajana vuosina 2010–2019.
– Koin, että siinä yhteisössä oli hyvä olla ja hyvä työskennellä. Sain tukea kaikkialta, hän muistelee.
Tampereen konservatorion emeritusrehtori Sampsa Konttisen mukaan parasta on ollut vertaistuki ja keskustelu erityisesti virkaiältään vanhempien kollegojen kanssa. Vertaistuen merkitystä korostaa myös Lahden konservatorion emeritusrehtori Eero Pulkkinen:
– Vertaisverkostona liiton kollegio on ollut ihan verraton. Tultiin kaikkien kanssa hyvin toimeen, kokouksissa oli hyvä ilmapiiri ja meillä oli selvästi yhteinen asia. Näkemyksellistä porukkaa, joka toi kokouksissa aktiivisesti ajatuksiaan esiin.
– Aina on löytynyt joku puhelimen päähän, ei ole ollut liian tyhmiä kysymyksiä, Kuopion konservatorion emeritusrehtori Esko Kauppinen kiteyttää.
Teksti: Ulrika Kauniskangas
Toimitus: Taija Lähdetie ja Hanna Möttönen
Kuvat: Konservatorioliiton arkisto
Henkilökuvat: Juha Järvisen kuva: Tuomas Kourula, Esko Kauppisen kuva: Riitta Kauppinen, Sampsa Konttisen kuva: Inkeri Konttinen, Anna-Elina Lavasteen kuva: Heikki Valkonen, Minna-Marika Lindströmin kuva: Karl Ehnström, Janne Murron kuva: Suvi Halinen, Harri Pellikan kuva: Vertti Luoma, Rea Warme-Korpisen kuva: Ville Palmu