Luovuutta politiikkaan -kampanja kutsuu poliitikot oppilaitoksiin jälleen vuonna 2024

Suursuosion saavuttanut Luovuutta politiikkaan -viikko järjestetään seuraavan kerran 5.-11.2.2024. Viikon aikana oppilaitokset tarjoavat paikallisille poliitikoille mahdollisuuden osallistua kokemukselliseen tekemiseen lasten ja nuorten taideopetusta antavissa oppilaitoksissa ja keskusteluihin oppilaitosten henkilöstön sekä lasten ja nuorten kanssa.

Mukaan kampanjaan ovat lämpimästi tervetulleita sekä eri taiteen alojen taiteen perusopetuksen oppilaitokset että musiikin ja tanssin ammatillisen koulutuksen koulutuksen järjestäjät kautta maan. Oppilaitosvierailulle voi kutsua esimerkiksi oman alueen kansanedustajia, paikallispoliitikkoja tai aluevaltuutettuja.

Syksyn aikana järjestetään aamukahvitilaisuudet ke 11.10. ja pe 1.12. klo 9.00-10.00, joissa mukaan lähtevät tai sitä suunnittelevat oppilaitokset saavat verkostotukea järjestelyihin.

Kampanjaa koordinoivat Taiteen perusopetusliitto jäsenjärjestöineen sekä Suomen konservatorioliitto.

Lisätiedot kampanjasta sekä liittymislinkit aamukahveille löytyvät Taiteen perusopetusliiton kampanjasivulta.

Tervetuloa mukaan!

Lisätietoja

Viivi Seirala, puh. 045 310 7702, info@artsedu.fi
Taija Lähdetie, puh. 050 329 6009, info@konservatorioliitto.fi

Lue myös

Miten musiikkikoulutuksen visio 2030 etenee? Vastaa ja vaikuta tulevaisuuteen!

Musiikkikoulutuksen vision 2030 toteutus on edennyt puoliväliin. Visiotyön etenemistä arvioidaan nyt koko kentälle suunnatulla väliarviointikyselyllä.
Lue lisää

Musiikkialan tutkimus: alan yhdenvertaisuus paranee vähitellen

Tuore musiikkialan yhdenvertaisuusbarometri osoittaa, että alalla yhdenvertaisuus on paranemassa pikkuhiljaa. Epätasa-arvo, epäasiallinen kohtelu ja syrjintä
Lue lisää

Kuntavaalit 2025 – Taiteen perusopetus ja kulttuurialan ammatillinen koulutus vahvistavat kunnan elinvoimaa ja kuntalaisten hyvinvointia

Taideoppilaitokset tuovat kuntaan osaamista ja työpaikkoja ja vahvistavat kunnan säilymistä houkuttelevana asuinpaikkana perheille.
Lue lisää

Lausunto näkökulmista taito- ja taideaineiden ylioppilaskokeiden toimeenpanoksi

Suomen konservatorioliiton lausunto Ylioppilastutkintolautakunnalle Opetushallituksen ja sen seurantaryhmän laatiman raportin näkemyksistä taito- ja taideaineiden kokeiden
Lue lisää
Konservatorioliitto
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.