Floor Is Ours -hanke hakee kanssatutkijoita

Uusi tutkimus työturvallisuudesta ja -hyvinvoinnista alkaa.

Floor is Ours! on jatkoa Työterveyslaitoksen Floor is Yours! -hankkeelle. Hanke tuottaa vuosien 2021-2023 aikana tietoa tekijöistä ja keinoista, jotka edistävät työturvallisuuden ja hyvinvoinnin epäkohtiin puuttumista sekä ehkäisevät epäkohtien syntymistä esittävien taiteiden alalla.

Tutkimus palvelee etenkin esittävien taiteiden kenttää, mutta sen tulokset ovat hyödynnettävissä myös laajemmin muilla taide-, kulttuuri- ja luovilla aloilla, tapahtumateollisuudessa ja järjestötyössä.

Kokonaisuuden toteutuksesta vastaa Työterveyslaitos yhdessä yhteistyökumppanien kanssa. Konservatorioliitto on yksi kumppaneista.

Kanssatutkijahaku

Työterveyslaitos hakee hankkeeseen mukaan esittävän taiteen ammattilaisia tutkimaan ja kehittämään välittämisen ja epäkohtiin puuttumisen kulttuuria. Osallistujilla ei tarvitse olla aiempaa tutkimuskokemusta, kiinnostus ja mahdollisuus osallistua yhdessä sovittavalla tavalla riittää.

Tutkimushanke ei voi maksaa tutkimukseen osallistumisesta palkkiota, mutta matkat yhteisiin tapaamisiin korvataan ja niissä tarjotaan lounaat.

Syksyn mittaan järjestetään infotilaisuuksia aiheesta, ja niiden ajankohdista tiedotetaan myöhemmin. Lisätietoja aiheesta on saatavilla hankkeen verkkosivuilla.

Floor is Ours -hankkeen sivut

Lue myös

Musiikkialan tutkimus: alan yhdenvertaisuus paranee vähitellen

Tuore musiikkialan yhdenvertaisuusbarometri osoittaa, että alalla yhdenvertaisuus on paranemassa pikkuhiljaa. Epätasa-arvo, epäasiallinen kohtelu ja syrjintä
Lue lisää

Kuntavaalit 2025 – Taiteen perusopetus ja kulttuurialan ammatillinen koulutus vahvistavat kunnan elinvoimaa ja kuntalaisten hyvinvointia

Taideoppilaitokset tuovat kuntaan osaamista ja työpaikkoja ja vahvistavat kunnan säilymistä houkuttelevana asuinpaikkana perheille.
Lue lisää

Onko musiikkiala yhdenvertainen? Vaikuta vastaamalla kyselyyn!

Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus ovat perusoikeuksia, jotka perustuvat kansainväliseen ja kansalliseen sääntelyyn sekä sopimuksiin. Jokaisella on
Lue lisää
Konservatorioliitto
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.