Uusi ammatillisen koulutuksen video julkaistu

Suomen konservatorioliitto on toteuttanut musiikkialan ammatillista koulutusta esittelevän videon. 

Video esittelee musiikkialan toisen asteen monipuolista toteutusta, sen sisältöjä ja koulutukseen hakeutumisen vaihtoehtoja. Siinä nähdään myös eri puolilla Suomea toteutuvan koulutuksen arkea oppilaitoksista. 

Musiikin videoon on säveltänyt Pop & Jazz Konservatoriossa toista vuotta rumpujen ja pianon soittoa opiskeleva Elias Nieminen. Eliaksella on myös tietotekniikan kandidaatin tutkinto Tampereen yliopistosta. 

Elias on tehnyt musiikkia aktiivisesti jo lukioajoista alkaen ja kertoo intohimokseen säveltämisen ja sovittaminen sekä kaikenlaisen luovan musiikillinen toiminnan. Tällä hetkellä hän johtaa myös konservatoriolla omaa yhtyettä, jossa soitetaan hänen sävellyksiään. Musiikissa sekoittuu klassisen musiikin elokuvallisuus sekä kevyen musiikin groove ja jazz-harmoniaan.

Kokonaisuuden tuotannosta on vastannut Noon Viestintä Oy. Video on katsottavissa liiton YouTube-kanavalta sekä sosiaalisen median kanavista. 


Musiikkialan ammatillinen koulutus 2021 – Suomen konservatorioliitto

Videon musiikki: Step, säv. Elias Nieminen, Pop & Jazz Konservatorio

Käsikirjoitus ja editointi Noon Viestintä Oy
– käsikirjoitus Marjukka Kähönen
– editointi: Susanna Kekkonen
– animointi Mikki Rinne

Videon materiaalit:
– Joensuun konservatorio
– Lahden konservatorio
– Kymen Konservatorio
– Oulun konservatorio
– Pop & Jazz Konservatorio Lappia
– Pop & Jazz Konservatorio
– Turun konservatorio

Kiitos myös kaikille videomateriaalin hankinnassa avustaneille oppilaitoksille.

Lue myös

Jane ja Aatos Erkon säätiöltä jatkorahoitus valtakunnalliselle musiikkikoulutuksen kehittämishankkeelle

Jane ja Aatos Erkon säätiö on myöntänyt 1 060 000 euron jatkorahoituksen valtakunnalliselle Musiikkialan koulutus
Lue lisää

Suomen konservatorioliiton strategia 2026–2028 on julkaistu

Suomen konservatorioliitto on julkaissut uuden strategiansa vuosille 2026–2028. Työ jatkaa vuosien 2023–2025 strategian linjausten toimeenpanoa.
Lue lisää

Seitsemälle taidekasvatuksen ja -koulutuksen järjestölle yhteinen kestävän kehityksen sertifikaatti

OKKA-säätiö on myöntänyt seitsemälle valtakunnalliselle taidekasvatuksen ja -koulutuksen järjestölle kestävän kehityksen sertifikaatin vuosille 2026–2028. Sertifikaatti
Lue lisää