Heli Koskinen aloittanut hankekoordinaattorina Tulevaisuuskestävä oppilaitoskulttuuri -hankkeessa

Vaaleahiuksinen nainen kukkamekossa katsoo kameraan ja hymyilee. Taustalla liiloja syreeneitä.

Musiikkikoulutuksen visio 2030 -työhön perustuva Musiikkialan koulutus kohti 2030-lukua: Tulevaisuuskestävä oppilaitoskulttuuri -hanke on saanut uuden hankekoordinaattorin. Heli Koskinen aloitti tehtävässään Suomen konservatorioliitolla syyskuussa, ja hän vastaa kaksivuotisen, Jane ja Aatos Erkon säätiön rahoittaman hankkeen koordinoinnista. Suomen konservatorioliittoon Heli siirtyi Turun kaupungin kulttuurin kärkihankkeesta.

Hankkeen tavoitteena on seuraavien kahden vuoden aikana kehittää suomalaisen musiikkialan oppilaitoskulttuuria vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin, kuten alueellisesti eri tavoin vaikuttavaan väestönmuutokseen. Hanke käynnistää kolme pilottia, jotka keskittyvät musiikkikoulutuksen rakenteiden kehittämiseen, yhteistyöverkostojen laajentamiseen sekä opettajakoulutuksen kehityksen suuntaviivojen selkeyttämiseen sekä oppilaitosjohdon strategisen osaamisen lisäämiseen. 

Heli siirtyi tehtäväänsä Turun taiteen ja kulttuurin kentältä. Hän toimi Turun kaupungin kulttuurin kärkihankkeessa projektikoordinaattorina, jossa hän työskenteli taiteen ja kulttuurin alueellisten toimintaedellytysten kehittämiseen tähtäävien teemojen parissa. Lisäksi Helillä on monipuolista viestintäkokemusta niin kulttuurialan organisaatioista, kuten Teostosta, kuin viestintätoimistoista. Koulutukseltaan Heli on filosofian maisteri, ja hän viimeistelee myös musiikkipedagogin opintojaan Turun Taideakatemiassa pääaineenaan klassinen laulu.

Heli kertoo olevansa innoissaan mahdollisuudesta edistää musiikkikoulutuksen kehitystä:

Musiikkikoulutuksen visio 2030 on musiikkikoulutuksen kentän toimijoiden merkittävä ponnistus musiikkikoulutuksen elinvoimaisuuden takaamiseksi myös tulevaisuudessa. Jane ja Aatos Erkon säätiön rahoitus mahdollistaa visiotyön viemisen konkreettisesti käytäntöön aivan uudessa mittakaavassa. On hienoa olla mukana viemässä tätä tärkeää kokonaisuutta eteenpäin.”

Koordinaatiolla konkretiaa: visiotyö käytäntöön

Hankekoordinaattorina Heli vastaa hankkeen koordinoinnista, pilottien tukemisesta, viestinnästä ja Musiikkikoulutuksen visio 2030 -sivuston kehittämisestä. Visiotyön edistämiseksi verkkosivustolle tuotetaan monipuolista tukimateriaalia, kuten selvityksiä musiikkialan opintopoluista ja havainnollistavia infovideoita, jotka tukevat esimerkiksi opettajia, oppilaita ja opinto-ohjaajia.

Heli vastaa myös hybridimuotoisten yhteisseminaarien järjestämisestä eri puolilla Suomea. Kaikille kentän toimijoille avoimissa seminaareissa seurataan hankkeen ja pilottien etenemistä sekä keskustellaan musiikkikoulutuksen kentän ajankohtaisista haasteista ja mahdollisista ratkaisuista. Hankkeen aloitusseminaari järjestetään keskiviikkona 9.10. Sellosalissa Espoossa. Tapahtumaan voi ilmoittautua mukaan 2.10. asti. 

Yhteystiedot:

heli.koskinen@konservatorioliitto.fi

040-82003205

Lue myös

Kuntavaalit 2025 – Taiteen perusopetus ja kulttuurialan ammatillinen koulutus vahvistavat kunnan elinvoimaa ja kuntalaisten hyvinvointia

Taideoppilaitokset tuovat kuntaan osaamista ja työpaikkoja ja vahvistavat kunnan säilymistä houkuttelevana asuinpaikkana perheille. Panostaminen taiteen

Lue lisää

Luovuutta politiikkaan -kampanja kutsuu poliitikot oppilaitoksiin jo kolmatta kertaa

Valtakunnallinen Luovuutta politiikkaan -kampanja järjestetään 3.-9.2.2025. Kampanja lisää tietoisuutta taiteen perusopetuksesta ja taidealan toiseen asteen

Lue lisää