Kutsu Kivi voittaa sakset -mielenilmaukseen 15.4.2024

Maanantaina 15.4.2024 klo 15.00 Rautatientorilta käynnistyy rauhanomainen Kivi voittaa sakset -mielenilmaus kulttuurileikkauksia vastaan. Mielenilmaus lähtee liikkeelle Rautatientorilta, jonne kokoonnutaan kulkuetta varten. Mielenilmauskulkue lähtee klo 15.00 Rautatientorilta Kaivokadun kautta Mannerheimintielle ja Svenska Teaternin eteläpuolitse Espan lavan läheisyyteen. Mielenilmaus jatkuu Espan lavan tuntumassa noin klo 16.30 asti.

Mielenilmauksen tarkoituksena on muistuttaa, että luovilla sisällöillä on merkittävä vaikutus sekä kansantalouteen että kansalliseen identiteettiin ja hyvinvointiin. Yhteiskunnan peruskalliona kulttuuri on tärkeä osa henkistä huoltovarmuutta ja tuottaa huomattavasti tutkittuja hyvinvointi- ja terveysvaikutuksia. Kulttuuri auttaa suomalaisia jaksamaan arjen haasteiden keskellä, maailmalta kantautuvista synkistä uutisista huolimatta. 

Kyseessä on mielenilmaus, jonka tavoitteena on perustella luovien alojen positiivisten vaikutusten ja kasvupotentiaalin avulla, ettei kulttuurin valtionrahoituksesta kannata leikata. Haluamme korostaa niitä osoitettuja tuloksia ja tulevaisuuden hyötyjä, joita alamme tuottavat ja tuoda esiin tietoa, jotta päätöksenteko valtiontalouden sopeutustoimien osalta olisi kohtuullista.

Luovien alojen merkitys työllistäjänä sekä osuus bruttokansantuotteesta ovat olleet pitkään kasvussa. 

  • Vuonna 2022 kulttuuriammatti oli päätyönä noin 136 100 hengellä. 
  • Luovien alojen yhteenlaskettu vuosittainen palkkasumman on eri tutkimuksissa asettunut 4,4–5,1 miljardin euron välimaastoon 
  • Luovat alat tuottavat yhteensä 2,6–3,3 miljardin euron verotulot (sisältäen palkkaverot, alv ja sosiaalivakuutusmaksut). 
  • Luovien alojen liikevaihto vuonna 2021 oli 15,8 miljardia euroa. 
  • Vuonna 2021 luovat alat tuottivat 3,1 prosenttia Suomen BKT:sta.
    • Luovien alojen osuus bruttokansantuotteestamme onkin jo suurempi kuin monella perinteisemmällä teollisuuden alalla, kuten kemianteollisuudella (2,7 prosenttia), paperiteollisuudella (1,4 prosenttia), elintarviketeollisuudella (1,3 prosenttia) ja puutuoteteollisuudella (0,9 prosenttia).

Voit osallistua mielenilmaukseen saapumalla paikalle ja osoittamalla tukesi kulttuuri ja luovien alojen leikkauksia vastaan. Mielenilmauksessa on saatavilla kylttejä, mutta voit valmistaa myös omasi. 

Jos et pääse itse paikalle voit tukea mielenilmausta sosiaalisessa mediassa:

  • Ota itsestäsi kuva kivi & sakset -käsimerkkiä käyttäen.
  • Jaa omat kuvasi someen käyttäen seuraavia aihetunnisteita:
    • #kulttuurionperuskallio
    • #henkinenhuoltovarmuus
    • #kivivoittaasakset 
  • Voit kertoa julkaisussasi faktoja luovien alojen yhteiskunnallisista vaikutuksista.
  • Levitä sanaa mielenilmauksesta ystävillesi ja työkavereillesi.

Lopuksi haluamme vielä korostaa, että kyseessä on rauhallinen mielenilmaus niin Rautatientorilla ja Espan lavan läheisyydessä kuin sosiaalisessa mediassa. Kulttuuri- ja luovien alojen etua ei kannata ajaa syyllistämällä tai haukkumalla.

Mielenilmauksessa mukana ovat:
Archinfo – Arkkitehtuurin tiedotuskeskus
Avate Audiovisuaalisen alan tekijät ry
Dokumenttikilta ry
Esittävän taiteen vapaat yhteisöt ry
F.C.E Suomen elokuvaleikkaajat ry
Finland Festivals
Finlands svenska författareförening rf
Forum Artis ry
Frame Contemporary Art Finland
Grafia ry
Kaos kääntäjien ammattiosasto
Kulttuuri- ja taidealan keskus­järjestö KULTA ry
Kuvittajat ry
Näyttelijäliitto – Skådespelarförbundet ry
Sirkuksen ja tanssin tiedotuskeskus ry
Suomen elokuva- ja mediatyöntekijät SET ry
Suomen elokuvaohjaajaliitto SELO ry
Suomen elokuvasäätiö
Suomen Harrastajateatteriliitto
Suomen Jazzliitto
Suomen Journalistiliitto
Suomen Kirjailijaliitto
Suomen konservatorioliitto 
Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto ry
Suomen Musiikintekijät ry
Suomen Muusikkojen Liitto ry
Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry
Suomen Sinfoniaorkesterit ry
Suomen Säveltäjät ry
Suomen Taiteilijaseura – Konstnärsgillet i Finland ry
Suomen Teatterit ry
Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry
Taiteen perusopetusliitto TPO ry
Teme – Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto
Työväen Näyttämöiden Liitto ry
Women in Film & Television Finland 


Inbjudan till Kivi voittaa sakset -demonstrationen 15.4.2024

Måndagen den 15.4.2024 kl. 15:00 börjar den fredliga Kivi voittaa sakset -demonstrationen som motsätter sig kulturnedskärningarna. Demonstrationen börjar vid Järnvägstorget, var alla samlas. Processionen startar mot Esplanadestraden kl. 15. (Samling vid Järnvägstorget kl. 14:30) Demonstrationen fortsätter vid Esplanadestraden fram till 16:30. 

Demonstrationens avsikt är att påminna om den kreativa branschens betydliga inverkan på den nationella ekonomins samt den nationella identitetens välmående. 

Kulturen är, som samhällets grundsten, en viktig del av den själsliga försörjningsberedskapen och bidrar till betydliga, undersökta, välmående- och hälsoeffekter. Kulturen hjälper finländare att orka bland vardagens utmaningar, trots dystra nyheter från den omringande världen.

Det är frågan om en demonstration vars syfte är att, med hjälp av de kreativa branschernas positiva inverkan och tillväxtpotential, argumentera emot nedskärningar i kulturens statliga finansiering. Vi vill betona de resultat och framtida fördelar som vår bransch skapar, samt framhålla information, så att besluten gällande anpassningen av finanserna vore rimliga. 

Du kan delta genom att dyka upp på plats och ge ditt stöd för att motsätta dig nedskärningarna för de kreativa branscherna. Plakat finns tillgängliga, men du kan också tillverka din egen. 

Om du inte kan närvara, kan du stöda demonstrationen i sociala medier: 

  • Ta en bild av dig själv genom att använda sten och sax handtecken. 
  • Dela bilden på dina sociala medier med hashtagen
    •  #kulttuurionperuskallio, #henkinenhuoltovarmuus, #kivivoittaasakset  
  • Du kan berätta fakta om kulturens samhälleliga inverkan.
  • Sprid ordet om demonstrationen åt dina vänner och kollegor.

Slutligen vill vi framhålla att det gäller en fredlig demonstration – både på järnvägstorget som i sociala medier. Kulturens och de kreative branschernas sak lönar sig inte att 

förespråkas genom påhopp och anklagelser.

Med i demonstrationen är:

Archinfo – Arkkitehtuurin tiedotuskeskus
Avate Audiovisuaalisen alan tekijät ry
Dokumenttikilta ry
Esittävän taiteen vapaat yhteisöt ry
F.C.E Suomen elokuvaleikkaajat ry
Finland Festivals
Finlands svenska författareförening rf
Forum Artis ry
Frame Contemporary Art Finland
Grafia ry
Kaos kääntäjien ammattiosasto
Kulttuuri- ja taidealan keskus­järjestö KULTA ry
Kuvittajat ry
Näyttelijäliitto – Skådespelarförbundet ry
Sirkuksen ja tanssin tiedotuskeskus ry
Suomen elokuva- ja mediatyöntekijät SET ry
Suomen elokuvaohjaajaliitto SELO ry
Suomen elokuvasäätiö
Suomen Harrastajateatteriliitto
Suomen Jazzliitto
Suomen Journalistiliitto
Suomen Kirjailijaliitto
Suomen konservatorioliitto 
Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto ry
Suomen Musiikintekijät ry
Suomen Muusikkojen Liitto ry
Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry
Suomen Sinfoniaorkesterit ry
Suomen Säveltäjät ry
Suomen Taiteilijaseura – Konstnärsgillet i Finland ry
Suomen Teatterit ry
Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry
Taiteen perusopetusliitto TPO ry
Teme – Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto
Työväen Näyttämöiden Liitto ry
Women in Film & Television Finland 

Lue myös

Kuntavaalit 2025 – Taiteen perusopetus ja kulttuurialan ammatillinen koulutus vahvistavat kunnan elinvoimaa ja kuntalaisten hyvinvointia

Taideoppilaitokset tuovat kuntaan osaamista ja työpaikkoja ja vahvistavat kunnan säilymistä houkuttelevana asuinpaikkana perheille. Panostaminen taiteen

Lue lisää

Luovuutta politiikkaan -kampanja kutsuu poliitikot oppilaitoksiin jo kolmatta kertaa

Valtakunnallinen Luovuutta politiikkaan -kampanja järjestetään 3.-9.2.2025. Kampanja lisää tietoisuutta taiteen perusopetuksesta ja taidealan toiseen asteen

Lue lisää