Jane ja Aatos Erkon säätiöltä mittava rahoitus Musiikkikoulutuksen visio 2030 -työhön

Mies soittaa kontrabassoa

Jane ja Aatos Erkon säätiö on myöntänyt 660 000 euroa Musiikkikoulutuksen visio 2030 -työn kaksivuotiselle hankkeelle, jonka tavoitteena on tulevaisuuskestävä musiikkioppilaitoskulttuuri. Hanke keskittyy musiikkikoulutuksen kentän rakenteelliseen kehittämiseen, yhteistyöverkostojen luomiseen sekä opettajakoulutuksen tulevaisuusnäkymien kirkastamiseen. Kokonaisuutta koordinoi Suomen konservatorioliitto. 

Käynnistyvä Musiikkialan koulutus kohti 2030-lukua: Tulevaisuuskestävä oppilaitoskulttuuri -hanke etsii ratkaisuja musiikkialaa koetteleviin yhteiskunnallisiin kysymyksiin Musiikkikoulutuksen visio 2030 -tavoitteet lähtökohtinaan. Väestön kehityksen, teknologisten muutosten, saavutettavuuden sekä yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon tavoitteet asettavat musiikkikoulutuksen kentälle monia uusia haasteita. Hankkeen tärkeä lähtökohta on mahdollistaa visiotyön tavoitteiden saavuttaminen musiikkialan koulutuksen kentän toimijoille sekä tukea oppilaitoksia alan edetessä kohti musiikkikoulutuksen toimintakulttuurin laajempaa yhteiskunnallista muutosta.

Pilottien kautta tuloksia koulutuksen kentälle

Hanke toteutetaan kolmen pilottikokonaisuuden kautta, joita Suomen konservatorioliitto koordinoi yhteistyössä Musiikkikoulutuksen visio 2030 -jatkotyöryhmän kanssa.

Ensimmäinen pilotti keskittyy väestönmuutokseltaan kasvavaan ja moninaistuvaan pääkaupunkiseutuun. Pilotissa Keski-Helsingin musiikkiopisto, Musiikkiopisto Resonaari ja Kallion musiikkikoulu rakentavat oppilaitosten välistä tiiviimpää yhteistyötä ja etsivät ratkaisuja oppilaitosten mahdolliseen yhdistymiseen.

Toisessa pilotissa Mikkelin musiikkiopisto kehittää yhteistyöverkostojaan etsien parhaita keinoja oppilaitoksen toiminnan elinvoimaistamiseen seudulla, jossa väestön määrän vähentyminen aiheuttaa huolia. Samalla vahvistetaan taidekasvatuksen roolia alueen vetovoimatekijänä ja hyvinvoinnin lähteenä. Yhteistyötä kehitetään koulujen, päiväkotien, vapaan sivistyön ja yhdistystoimijoiden kanssa.

Kolmannessa pilotissa seurataan Jyväskylän yliopiston uutta LuoMus-koulutusta, joka valmistaa kaksoiskelpoisia luokanopettajia ja musiikinopettajia. Pilotissa toteutetaan myös selvitys instrumenttipedagogien koulutuspolkuista Centria-ammattikorkeakoulun johdolla. Lisäksi Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa toteutetaan musiikkioppilaitoksille suunnattu strategisen johtamisosaamisen koulutuskokonaisuus.

Musiikkikoulutuksen kentän toimijat pääsevät seuraamaan pilottien edistymistä avoimissa seminaareissa ja saavat tuloksista neuvoja, tukea ja vahvistusta oman paikallisten kehittämistöidensä tueksi. Hankkeessa tuotetaan myös tukimateriaalia musiikkikoulutuksen kentälle. Hanke käynnistyy syksyllä 2024.

Mittava panostus suomalaisen musiikkikulttuurin ja -kasvatuksen kehittämiseen

Jane ja Aatos Erkon säätiö tukee merkittävillä summilla kaikkiaan kolmea musiikin alan hanketta.

Musiikkikoulutuksen visio 2030 -hankkeen lisäksi avustuksen sai Taideyliopiston Sibelius-Akatemian nelivuotinen ÄÄNI JA OIKEUS – Musiikki monimuotoisuuden edistäjänä –hanke, joka vastaa kasvavaan polarisaatioon ja eriarvoistumiskehitykseen sekä kulttuurienvälisen vuoropuhelun tarpeeseen suomalaisessa musiikkikoulutuksessa sekä laajemmin suomalaisessa yhteiskunnassa.

Lisäksi avustuksen sai Soitinakatemiat-yhdistys, jonka muodostavat Jousiakatemia, Nuorten pianoakatemia ja Vaskiakatemia. Soitinakatemiat tukevat lahjakkaiden, 8–20-vuotiaiden, lasten ja nuorten soittoharrastusta eri puolilla Suomea.

Yhteensä Jane ja Aatos Erkon säätiö tukee suomalaista musiikkikoulutusta lähes kolmella miljoonalla eurolla.

Musiikkikoulutuksen visio 2030

Musiikkikoulutuksen visio on alan yhdessä luoma vuoteen 2030 ulottuva musiikkikoulutuksen tulevaisuuskuva. Visiotyö toteutettiin laajana, kaikki koulutusasteet ja kentän toimijat kokoavana verkostoyhteistyönä vuosina 2019-2020. Visio jakautuu kolmeen pääteemaan ja 25 toimenpide-ehdotukseen, joiden kautta tavoitellaan yhteistä näkemystä koulutuksen kehittämistarpeista, tavoitteista ja toimenpiteistä. 

Lisätietoja

Visiotyön koordinaattori / Toiminnanjohtaja Taija Lähdetie
Suomen konservatorioliitto
puh. 050 329 6009
taija.lahdetie@konservatorioliitto.fi
konservatorioliitto.fi
musiikkikoulutuksenvisio.fi

Kuva: Shutterstock

Lue myös

Kuntavaalit 2025 – Taiteen perusopetus ja kulttuurialan ammatillinen koulutus vahvistavat kunnan elinvoimaa ja kuntalaisten hyvinvointia

Taideoppilaitokset tuovat kuntaan osaamista ja työpaikkoja ja vahvistavat kunnan säilymistä houkuttelevana asuinpaikkana perheille. Panostaminen taiteen

Lue lisää

Luovuutta politiikkaan -kampanja kutsuu poliitikot oppilaitoksiin jo kolmatta kertaa

Valtakunnallinen Luovuutta politiikkaan -kampanja järjestetään 3.-9.2.2025. Kampanja lisää tietoisuutta taiteen perusopetuksesta ja taidealan toiseen asteen

Lue lisää