Kuluneen kevään poikkeuksellisuus ja sanoisinpa ainutlaatuisuus alkaa vähitellen avautua saatuamme opetuksen kunnialla maaliin.
Kuten kaikissa niissä oppilaitoksissa, joissa loikattiin suoraan etäopetuksen syvään päähän, meilläkin tartuttiin toimeen heti, arpomatta onnistuukohan se. Kyllä se onnistui, vaihtelevalla menestyksellä, mutta näin jälkeenpäin arvioiden erityisen merkityksellistä oli, että ylipäätään yhteys opiskelijoihin säilyi katkeamattomana.
Pureutumatta sen enempää etätoimintaan liittyviin lukuisiin onnistumisiin ja ongelmiin, suuntaan ajatukset jo tulevaan syksyyn. Toistaiseksi on aivan hämärän peitossa palaammeko lähiopetukseen vai jatkammeko etäyhteyksillä. Joka tapauksessa jatkamme taiteen perusopetusta ja ammatillista koulutusta muodossa tai toisessa, varmasti valmiimpina, uutta oppineena ja uusia oivalluksia rikkaampina.
Ehkäpä suurin huoli onkin se, millaisen jäljen poikkeuksellinen kevät 2020 jättää koko yhteiskuntaan? Taideoppilaitos säteilee positiivista vaikutusta ympäristöönsä, mutta toimiakseen se tarvitsee voimakasta yhteiskunnan tukea. Valtion sekä kuntien talous on nyt kokenut varsin kovia iskuja ja nämä iskut heijastuvat varmasti kaikkiin yhteiskunnan toimintoihin, myös koulutukseen. Kevään digiloikassa harjoittelimme luovia ratkaisuja, ja olen varma, että löydämme tarvittaessa luovia ratkaisuja myös talouden haasteisiin, joita emme toki toivo kohtaavamme.
Mitä muuta kevät opetti? No ainakin sen, että toista kertaa en lausu syksyn avauskokouksessa sanoja, jotka päästin suustani 9.8.2019: Meillä on vaihteeksi edessä normaali, rauhallinen vuosi. Niin muuttuu maailma, Eskoseni.
Kuopiossa 4.6.2020 rentouttavan kesän toivotuksin,
Esko Kauppinen
rehtori
Kuopion konservatorio
